MINUSTA, MEISTÄ JA KALENTERISTA

TARINA KALENTERIN TAKANA

"Kaksi perheeni jäsenistä on nelitassuisia, espanjanvesikoirat Latte ja Papu. Vanha rouva on ollut koirakalenterini muusa ja innoittaja jo yhdeksänä peräkkäisenä vuonna. Latte on kahdeksan vuotiaan tyttäreni mukaan "hökäle mummeli", vaikka 13 vuotiaaksi tätä hökälettä ei arvaisi kukaan, koska sen verran riuskaliikkeinen mummo koira meillä on. Ensimmäisen kalenterin tein perheelleni ja tuttavilleni joululahjaksi muotoilu opintojen aikana. Minua kannustettiin hihkaisemaan kalenterista myös vesikoira foorumeihin. Kävi pian ilmi, että kalenteri tosiaan ilahduttaisi myös montaa muutakin perroille sydämensä menettänyttä. Latte on johdattanut minut tälle ihanalle matkalle ja nyt myyn kalentereita kevytyrittäjänä.

Koska yksi ei ole tarpeeksi, keväällä meille muutti toinen nelitassuinen, pieni mutta suurella sydämellä varustettu Papu. Papu on kuvituksia viimeistellesäni 9kk ja virallisesti juniori ja esiteini. Voi luoja, vuosi on ollut vilkas, mutta yhtään lattialta pyyhittyä pissaa tai revittyä pleikkarinohjainta en jaksa harmitella. Papusta on kasvanut aivan mahtava perro. Rakastava tosi dramaattinen espanjalainen. Ja voi miten mummokoira on saanut tältä riiviöltä energiaa. Tätä kirjoittaessa nämä kaksi lämmittelevät kylkikyljessä takan loimussa.

Kuvituksissani komeilee perron veikeä luonne ja ainakin meidän tapauksien tempaukset ja käänteet. Luulen, että kaikki perron omistajat ja sen henkiset tunnistaa kuvituksista menon ja meiningin, mitä nämä tyypit elämään tuovat, jokaikinen kuukausi. Kuvitukset teen akvarelleilla maalaten pitkin vuotta. Aina kun muusani ja perheemme yhteiselossa sattuu oikein erityisen perromainen hetki, ikuistan sen kalenteria varten ja laitan pöytälaatikkoon odottamaan loppuvuotta.

Nyt on vihdoin aika tämän vuoden vaihtua ja ylpeydellä esittelen teille uuden kalenterini tulevalle vuodelle!"

-Monica & Latte & Pikku Papu

Ihana kun olet löytänyt sivuilleni!

Olen Monica ja teen kuvitusta ja graafista muotoilua niiden kaikissa muodoissa. Koulutukseltani olen teollinen muotoilija AMK. Olen opiskellut graafista suunnittelua ja kuvallista viestintää Aallon Avoimessa Yliopistossa.

Olen Kainuun korven kasvatti ja muutin kuvislukion jälkeen opintojen perässä Helsinkiin. Kymmenen vuotta Helsingin sykkeessä sai kaipaamaan omaa tilaa ja rauhaa. Muutimme perheeni kanssa kauniiseen Porvooseen.

Luonteeni vahvuuksia ovat herkkyys ja huomaavaisuus. Minulla on tarkka havainnointikyky, taito huomata pienimmätkin yksityiskohdat ja kyky luoda niistä yhteneväisiä kokonaisuuksia. En usko työssäni pelkästään trendien voimaan, vaan enemmän persoonaan ja yksilöllisyyteen. En usko myöskään päälle liimattuun ja tylsään ulkoasuun, se ei kannattele pitkälle seuraavan trendin aallonharjan yli, eikä sillä erotu. Suunnittelussa keskiössä olet Sinä ja sinun tarina. Uskon, että siinä on se voima, joka kannattaa näyttää.

Laitahan viestiä niin päästään juttelemaan lisää!

Ota yhteyttä:

Porvoo

0405782087

monica.ojavuo@gmail.com

Facebook & messenger

Instagram: @monicaojavuo